Lokakuun kuvailta
Loviisan kameraseuran lokakuun kuvaillassa Ari Haimi näytti kansatieteellistä dokumenttifilmiä. E. Mäkisen tekemässä dokumentissa tutustuttiin haaparuuhen eli haapion valmistukseen. Mustavalkoinen filmi oli kuvattu Satakunnassa vuonna 1936. Syksyn aikana on luvassa muitakin dokumenttifilmejä, joihin on koottu vanhoja työtapoja ja tekijöiden osaamista. Viimevuosisadan alkupuolella havahduttiin siihen tosiasiaan, että työtavat olivat painumassa unohduksiin vanhojen mestarien myötä. Filmi herätti keskustelua ja pohdintoja siitä, että mitä ajassamme on katoavaa kansanperinnettä ja esineistöä. Kysymys osoittautui vaikeaksi. Muutos tapahtuu usein huomaamattomasti ja hitaasti. Yleisöpuhelimet ja puhelinkopit mainittiin yleisön joukosta esineistöksi, joka on katoamassa muutamassa vuodessa.
Lokakuun kuvaillan aiheina olivat projisoitavissa kuvissa ”Aika” ja mustavalkokuvissa ”Kamera”.
Projisoitavissa kuvissa tuomarina oli Aija Pouru-Tanner mustavalkokuvissa Bosse Boström.
Projisoitavat kuvat:
1. Antti Seppälä ”Vanhat valokuvat”
2. Seija Niinimäki ”Kirkko”
3. Esko Silvennoinen ”Kello”
3. Heikki Arola ”Ajan tarkistus”
5. Antti Seppälä ”Pysähtynyt aika”
5. Seija Niinimaa ”Kissa”
Mustavalkokuvat
1. Antti Seppälä ”Vanha kameramies”![]()
2. Heikki Arola ”Kamerakaupoilla”
3. Antti Seppälä ”Tiina ja Kamera”
4. Heikki Arola ”Turistikuva”
Mustavalkokuvaus oli menneinä vuosina kuvaajien kuninkuusluokka. Kuvat vedostettiin itse ja lopputuloksessa oli nähtävissä kuvaajan dramatisoima näkemys aiheesta paperivalintoineen lopullisine rajauksineen ja sävyvalintoineen. Toivottavasti mustavalkokuvaksesta ei luovuta helppousvaatimuksen vuoksi.

Kiitos mielenkiintoista tietoa
Lue koko blogi, melko hyva