Kameraseuran marraskuun kuvaillassa ystävyyttä ja kesätapahtumia

Loviisan Kameraseuran marraskuun ja vuoden viimeisen kuvaillan aiheina olivat 10-kuvissa ”Ystävä” ja väripaperikuvissa ”Kesätapahtuma”. Kummassakin sarjassa oli tarjolla toistakymmentä toinen toistaan tapahtumarikasta ja tunnekylläistä otosta. Väripaperikuvasarjan kuvat tuomaroi Nils Mäntylä. Hänen arvionsa sarjan kuvista oli, että ensimmäisen ja toisen sijan kuvat erottuivat heti kuvien joukosta. Toisessa liike ja toisessa pienen tytön katse kiinnittivät huomion. Tuomarin mielestä tämän sarjan muutkin kuvat olivat kuitenkin omalla tavallaan hyviä ja annettuun aiheeseen liittyviä.

10-kuva sarjan “Ystävä” -aiheen kuvat olivat eläinvoittoisia, voisiko jopa sanoa, että kissamaisen eläimellisiä. Kuvien joukossa oli paljon helliä tunteita, tosi kaveruutta, huumoriakaan unohtamatta. Tämän sarjan tuomareina toimivat kaikki kuvaillassa mukana olleet. Pisteiden laskun jälkeen sijat 1-3 olivat selvät, 4. sija jaettiin tasapisteet saaneen 3 kuvaajan kesken.

Kuvaillan tulokset:

10-kuvat ”Ystävä”

1. Tarja Taberman “Ella ja Sebastian”

2. Antti Seppälä “Polle Pouta”

3. Tarja Taberman “Poika ja pikku possu”

jaettu 4 sija  Pirkko Junttila “Minäkö huvittava”

Antti Seppälä “Tuisku ja Fransiska”

Pirkko Junttila “Erottamattomat”

Väripaperikuvat ”Kesätapahtuma”

1. Tarja Taberman “Jumppatytöt”

2. Seija Niinimäki “Kesätapahtuma”

3. Esko Silvennoinen “Traktorin apumoottori”

4. Tiina Lehtoranta “Kesäilta”

5. Antti Seppälä “Kullan huuhdontaa Eväjärvellä”

6. Pirkku Junttila “Suku jatkuu”

Tarja Taberman

~ Kirjoittanut lokary : huhtikuu 7, 2008.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.